Langattoman lähiverkon ympärille on syntynyt useita standardoituja ja valmistajakohtaisia tekniikoita. Näistä standardeista asemansa on pystynyt vakiinnuttamaan IEEE802.11 (IEEE, Institute of Electrical and Electronics Engineers).

Ensimmäiset kyseisen standardin mukaiset verkot esiteltiin jo 1990. Itse standardi määrittelee infrapuna- ja kolmeen eri radiotaajuuteen perustuvaa välitystekniikkaa. Radiotiellä vaihtoehtoina ovat kapeakaistainen sekä taajuushyppelyyn (FHDD) ja suorasekvenssiin (DSSS) perustuvat hajaspektritekniikat.

1999 ratifioitu IEEE 802.11b standardi toi mukanaan DSSS puolella uudet 5,5 ja 11 Mbps nopeudet vanhojen 1 ja 2 Mbps nopeuksien lisäksi. Koska WLANia käytetään Ethernetin tavoin, ja jota sen saantimenetelmä paljolti muistuttaa, on siitä alettu yleisesti käyttää nimitystä "langaton Ethernet".

IEEE802.11b verkot voidaan rekentaa joko pelkästään langattomiksi, joissa työasemat liikennöivät suoraan keskenään (ns. Ad-Hoc verkot) tai sitten lankaverkon jatkeena, jolloin langattomat työasemmat liikennöivät tukiasemien (AP, Access Point) kautta keskenään tai lankaverkkoon (ns. Infrastructuuriset verkot).

Langattomat IEEE802.11b mukaiset lähiverkot toimivat yleensä 2.4 - 2.4835 GHz lisenssivapaalla taajuudella, mikä osaltaan selittää niiden suosion. Tärkeimpien WLAN tuotteiden valmistajien perustaman Wireless Ethernet Compatibility Alliance (WECA) Wi-Fi (Wireless Fidelity) yhteensopivuustestit ovat lisänneet tuotteiden yhteensopivuutta eri valmistajien kesken.

Tänä päivänä olemme päässeet tilanteeseen, jossa Wi-Fi sertifikaatilla varustettu WLAN-tuote toimii moitteetta muiden sertifikaatin saaneiden tuotteiden kanssa. Tilanne vastaa yhteensopivuutta eri Ethernet- tai modeemi-laitevalmistajien kesken.

Langattoman lähiverkkoteknologian kehitys ei ole pysähtynyt, vaan jatkossa uusien modulaatiotekniikoiden ja taajuusalueiden käytöllä liikennöintinopeus on voitu kasvattaa jo 54 Mbps. Näistä uusista standardeista on odotettavissa tuotteita Euroopan markkinoille tulevina vuosina.